Viimekuussa Stockmann lähestyi perhettämme kirjeitse koettaen myydä meille Citroenin Picasso C3 -autoa. Auton malliluonnehdinta herätti perheessämme pientä riemua: Kyseessä oli pieni tila-auto. Aikaisemmin moni on naureskellut asuntoilmoitusten tilaihmeille, 20 m²:n yksiöille, joihin mahtuu kaikki. Tällainen olisi todellinen painopistealue. Kuin Heikki Salon kappaleessa Riekot, jossa runoilijat tahtovat sulkea äärettömät avaruudet sanan sekuntiin. Runoilijat tähän ehkä pystyvätkin, copywriterit eivät niinkään.
En tiedä, voiko copywritereitä syyttää Suomessa jossain vaiheessa roimasti yleistyneistä tehdasmyymälöistä, joissa ei suinkaan myyty luvattuja tehtaita vaan karkkia tai kalsareita. Copywritereiden – tuon suomen taitajien veljeskunnan, jolta on puuttunut kyky luoda itselleen edes suomenkielinen työnimike – saavutuksia lienevät kuitenkin katumaasturit ja city-maasturitkin.
City oli keskiaikaan kaupunki, jossa oli katedraali. Tuleeko siis maasturista city-maasturi, jos taustapeilissä roikkuu rukousnauha tai vaikkapa krusifiksi? Katulapsi on lapsi, joka elää kadulla. Katumaasturi lienee siis maasturi, joka on enimmäkseen kadulla.
Mutta voiko katumaasturi olla city-maasturi? Onhan katutyttöjäkin, joiden kaulassa roikkuu krusifiksi.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Innovatiivisen prosessin konsepti
Englannista tulevat lainasanat – ja kieleen pesiytyvät uutuudet yleensäkin – herättävät aina huomiota ja keskustelua. Tämän päivän työelämässä törmää jatkuvasti sanoihin konsepti ja prosessi. Kumpikin sanoja, joita olen oppinut ymmärtämään ja jopa käyttämään itse. Mutta yhtä tulokasta ei voi sietää: innovaatio, innovatiivinen – ehkä suomen kielen rumimmat sanat.
Siispä käytin ystäväämme Googlea, joka antoi innovatiiviselle 87 500 osumaa. Huomasin ilokseni, etten ole anti-innovatiivisuuteni kanssa yksin. Minua häiritsee ennen kaikkea se, etten yhtään tiedä, mitä innovatiivisuus tarkoittaa käytännössä. Suomalaiset ovat käytännönläheistä väkeä, minä myös. Haluaisin kuulla konsultin kertovan, miten innovatiivisuus voi toteutua käytännön arjessa.
Aloin pohtia ruman sanan tai sanonnan kriteerejä. Toisen mielestä esimerkiksi murresanat saattavat olla rumia ja kieltä rapistuttavia. Joskus Aamulehden yleisönosastolla kirjoitettiin sanoista iskä ja äiskä, jotka miellettiin kielemme rumimmiksi. Kyllä, ne saattavat kuulostaa ja näyttääkin rumilta, mutta ovat erittäin tunnepitoisia – ja sentään tarkoittavat jotain myös käytännössä. Minusta kaikkein rumimmat sanat ovat sellaisia, joita ei voi käyttää muualla kuin tieteellisessä tekstissä tai täyttämässä palstamillimetrejä, kun asiat voisi ilmaista selkeämminkin.
Työ- ja talouselämän kieli on tietenkin omanlaistaan, mutta eikö sen sanastoa voisi pitää ensisijaisesti poissa yleiskielestä? Juokseeko konsultin palkka lähinnä siitä, että hän selittää termit tavalliselle tallaajalle?
Siispä käytin ystäväämme Googlea, joka antoi innovatiiviselle 87 500 osumaa. Huomasin ilokseni, etten ole anti-innovatiivisuuteni kanssa yksin. Minua häiritsee ennen kaikkea se, etten yhtään tiedä, mitä innovatiivisuus tarkoittaa käytännössä. Suomalaiset ovat käytännönläheistä väkeä, minä myös. Haluaisin kuulla konsultin kertovan, miten innovatiivisuus voi toteutua käytännön arjessa.
Aloin pohtia ruman sanan tai sanonnan kriteerejä. Toisen mielestä esimerkiksi murresanat saattavat olla rumia ja kieltä rapistuttavia. Joskus Aamulehden yleisönosastolla kirjoitettiin sanoista iskä ja äiskä, jotka miellettiin kielemme rumimmiksi. Kyllä, ne saattavat kuulostaa ja näyttääkin rumilta, mutta ovat erittäin tunnepitoisia – ja sentään tarkoittavat jotain myös käytännössä. Minusta kaikkein rumimmat sanat ovat sellaisia, joita ei voi käyttää muualla kuin tieteellisessä tekstissä tai täyttämässä palstamillimetrejä, kun asiat voisi ilmaista selkeämminkin.
Työ- ja talouselämän kieli on tietenkin omanlaistaan, mutta eikö sen sanastoa voisi pitää ensisijaisesti poissa yleiskielestä? Juokseeko konsultin palkka lähinnä siitä, että hän selittää termit tavalliselle tallaajalle?
torstai 11. maaliskuuta 2010
Mikä A@&#%:n logo!
Vuoden (2010) alussa toimintansa aloittanut uusi ja uljas yliopisto julkaisi logonsa liki vuosi sitten. Logo herätti paljon keskustelua ja pahennusta, eikä suotta. Se on kehno – huono ja epätoivoisen dynaaminen. Minua se on häirinnyt kohta tuon vuoden, ja se on pistänyt minut miettimään koko markkinoinnin alan suomen kieltä halveksivaa asennetta.
Logo on suomeksi tunnusmerkki. Logo koostuu logogrammista tai logotyypistä. Logogrammi tarkoittaa sanaa kuvaavaa symbolia tai merkkiä. Logotyyppi tarkoittaa taas kirjoitusasua, vakiintunutta visuaalista kirjoitustapaa. Logo voi olla myös vain toinen näistä, kuten Coca-colalla ja Nokialla tunnusmerkki on logotyyppi. Logo on harvemmin pelkkä logogrammi, mutta näitäkin toki on, kuten Mercedes-Benzin ja Volkswagenin.
Sana logo tulee kreikan sanasta logos, joka tarkoittaa sanaa – ja järkeä. Suomessa markkinointikieltä kuvaa paremmin espanjan sana loco – hullu, mielisairas.
Markkinointialan suomivastaisuudesta kertoo jotain Suomi-kuvaa pohtimaan koottu viisasten kerho. Suomi pitää brändätä. Brändäyshän on suomeeen saatu englannista, tuosta nykymaailman sivistyskielestä. Suomessa brändäys tarkoittaa hallittua tuotejohtamista, mutta oikeastihan se tarkoittaa polttomerkitsemistä. Luulin, että Suomi oli merkitty ensin Ruotsille sitten Venäjälle ja viimeksi Saksalle tai Neuvostoliitolle. Nyt kun ollaan vapaa kansa, ovat poliitikot oikein urakalla alkaneet polttomerkitä vaalikarjaansa!
Mutta vakavasti, suomikuvan kriisi on vakava paikka. Tulee mieleeni vanha tarina amerikkalaisesta, saksalaisesta ja suomalaisesta, jotka kulkevat savannilla. Amerikkalaista vastaan tulee norsu. Amerikkalainen miettii: ”Paljollakohan tuollaisen voisi myydä?” Hetken päästä sama norsu kohtaa saksalaisen, joka miettii: ”Kuinkahan tuollaisen voisi rakentaa?” Viimeisenä norsun kohtaa suomalainen. Nämä kaksi katselevat hetken toisiaan, ja suomalainen miettii: ”Mitähän tuo ajattelee minusta?”
Ehkä meidän suomalaisten omakuvaa kuvastaakin juuri tuo Aalto-yliopistomme logo, joka on niin dynaaminen, että siinä voi olla mitä merkkejä tahansa ja se voi olla minkä värinen tahansa, kunhan siinä A on: me suomalaiset olemme mitä tahansa, kunhan meistä pidetään tai ainakin tulemme hyväksytyiksi.
Voi meitä! Akatemian aristokratiaa edustaa loco logo; tuotemerkki on hengetön, mutta brändissä on sitä jotain, ja tavaramerkin voi varata, mutta brändi luodaan. Oli niin tai näin, kuka minut tuntee, tietää, että kohta brandy juodaan. – Tosin taidan suomalaismielisenä kuitenkin ottaa tänä iltana hömpsyn jaloviinaa.
Logo on suomeksi tunnusmerkki. Logo koostuu logogrammista tai logotyypistä. Logogrammi tarkoittaa sanaa kuvaavaa symbolia tai merkkiä. Logotyyppi tarkoittaa taas kirjoitusasua, vakiintunutta visuaalista kirjoitustapaa. Logo voi olla myös vain toinen näistä, kuten Coca-colalla ja Nokialla tunnusmerkki on logotyyppi. Logo on harvemmin pelkkä logogrammi, mutta näitäkin toki on, kuten Mercedes-Benzin ja Volkswagenin.
Sana logo tulee kreikan sanasta logos, joka tarkoittaa sanaa – ja järkeä. Suomessa markkinointikieltä kuvaa paremmin espanjan sana loco – hullu, mielisairas.
Markkinointialan suomivastaisuudesta kertoo jotain Suomi-kuvaa pohtimaan koottu viisasten kerho. Suomi pitää brändätä. Brändäyshän on suomeeen saatu englannista, tuosta nykymaailman sivistyskielestä. Suomessa brändäys tarkoittaa hallittua tuotejohtamista, mutta oikeastihan se tarkoittaa polttomerkitsemistä. Luulin, että Suomi oli merkitty ensin Ruotsille sitten Venäjälle ja viimeksi Saksalle tai Neuvostoliitolle. Nyt kun ollaan vapaa kansa, ovat poliitikot oikein urakalla alkaneet polttomerkitä vaalikarjaansa!
Mutta vakavasti, suomikuvan kriisi on vakava paikka. Tulee mieleeni vanha tarina amerikkalaisesta, saksalaisesta ja suomalaisesta, jotka kulkevat savannilla. Amerikkalaista vastaan tulee norsu. Amerikkalainen miettii: ”Paljollakohan tuollaisen voisi myydä?” Hetken päästä sama norsu kohtaa saksalaisen, joka miettii: ”Kuinkahan tuollaisen voisi rakentaa?” Viimeisenä norsun kohtaa suomalainen. Nämä kaksi katselevat hetken toisiaan, ja suomalainen miettii: ”Mitähän tuo ajattelee minusta?”
Ehkä meidän suomalaisten omakuvaa kuvastaakin juuri tuo Aalto-yliopistomme logo, joka on niin dynaaminen, että siinä voi olla mitä merkkejä tahansa ja se voi olla minkä värinen tahansa, kunhan siinä A on: me suomalaiset olemme mitä tahansa, kunhan meistä pidetään tai ainakin tulemme hyväksytyiksi.
Voi meitä! Akatemian aristokratiaa edustaa loco logo; tuotemerkki on hengetön, mutta brändissä on sitä jotain, ja tavaramerkin voi varata, mutta brändi luodaan. Oli niin tai näin, kuka minut tuntee, tietää, että kohta brandy juodaan. – Tosin taidan suomalaismielisenä kuitenkin ottaa tänä iltana hömpsyn jaloviinaa.
torstai 4. helmikuuta 2010
Styylaisitko tuunaajan kaa?
Pohdinpa tuossa kahta suomen kieleen tunkeutunutta muotiin liittyvää uudissanaa stailata ja tuunata. Stailata tarkoittaa tyylin muokkaamista ja muotoilemista, tuunata käsittääkseni jonkin esineen uudistamista.
Google tietää luonnollisesti kaiken, ja sanalla stailata hakiessa ruudulle ilmaantuu jos jonkinlaista sisältöä. Voi stailata itsensä kokonaan tai vain osaksi, asunnon, puutarhan jne. On nettisivukin Stailaajat.fi, joka sanoo, että stailata voi mitä tahansa, ja jonka tarkoitus on ”auttaa kaikkia stailauksesta kiinnostuneita.” Tuollaisiin ympäripyöreyksiin törmää netissä aina vain useammin.
Jos nipottaisin, sanoisin että stailata on taas kerran turha väännös suomen kieleen. Saman asian voi sanoa kotikutoisemmin vaikka antaa tyylineuvoja tai muokata tai uudistaa tyyliä. Jos ei stailattaisi, ei olisi stylistejäkään. Sitä sanaa inhoan, sillä stylistiksi voi nykyisin esittäytyä kuka tahansa meikkaajaopiskelija tai parturi-kampaaja. Jos ammattinimikettä on pakko käyttää, sallisin sen ainoastaan ammattitaitoisille tyylineuvojille.
Tuunata on myös hieman väkisin jumitettu kieleemme, mutta pidän siitä enemmän, sillä se on käytännönläheisempi kuin stailata. Tuunaamisen voisi suomentaa virittämiseksi, mikä on sekin varsin havainnollinen termi. Tuunata tulee englannin verbistä tune up, ja on alkujaan tarkoittanut kulkupelien säätämistä ja virittämistä. Nyt tuunata voi mitä tahansa ja suomennokseksi kävisi myös muodistaa. Sukupolveni on tuskin edes kuullut moisesta verbistä, mutta tarkemmin ajatellen se on varsin käytännöllinen tänäkin päivänä.
Harmi että nykyisin vain stailataan eikä kukaan enää styylaa.
Google tietää luonnollisesti kaiken, ja sanalla stailata hakiessa ruudulle ilmaantuu jos jonkinlaista sisältöä. Voi stailata itsensä kokonaan tai vain osaksi, asunnon, puutarhan jne. On nettisivukin Stailaajat.fi, joka sanoo, että stailata voi mitä tahansa, ja jonka tarkoitus on ”auttaa kaikkia stailauksesta kiinnostuneita.” Tuollaisiin ympäripyöreyksiin törmää netissä aina vain useammin.
Jos nipottaisin, sanoisin että stailata on taas kerran turha väännös suomen kieleen. Saman asian voi sanoa kotikutoisemmin vaikka antaa tyylineuvoja tai muokata tai uudistaa tyyliä. Jos ei stailattaisi, ei olisi stylistejäkään. Sitä sanaa inhoan, sillä stylistiksi voi nykyisin esittäytyä kuka tahansa meikkaajaopiskelija tai parturi-kampaaja. Jos ammattinimikettä on pakko käyttää, sallisin sen ainoastaan ammattitaitoisille tyylineuvojille.
Tuunata on myös hieman väkisin jumitettu kieleemme, mutta pidän siitä enemmän, sillä se on käytännönläheisempi kuin stailata. Tuunaamisen voisi suomentaa virittämiseksi, mikä on sekin varsin havainnollinen termi. Tuunata tulee englannin verbistä tune up, ja on alkujaan tarkoittanut kulkupelien säätämistä ja virittämistä. Nyt tuunata voi mitä tahansa ja suomennokseksi kävisi myös muodistaa. Sukupolveni on tuskin edes kuullut moisesta verbistä, mutta tarkemmin ajatellen se on varsin käytännöllinen tänäkin päivänä.
Harmi että nykyisin vain stailataan eikä kukaan enää styylaa.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Reilu meininki
Kävin viime viikolla Alepassa ostoksilla. Siellä oli jaossa esitteitä HOK-Elannon vastuullisuudesta. Vastuullisuus minua kiinnosti, joten otin esitteen, jonka sitten lukaisin ja heitin paperinkeräykseen.
Silmääni sattui kohta, jossa kerrotaan kalatuotteiden MSC-merkinnästä, joka takaa, että kala on pyydetty ekologisesti kestävästi, eli sen kanta on elinvoimainen eikä pyynti aiheuta ympäristöhaittoja. Kohtaan oli koukuksi nostettu vielä teksti: ”Tiesitkö, että HOK-Elannon valikoimista löytyy neljä MSC-merkittyä kalatuotetta.” Neljä!
Jatkoin lukemista reilun kaupan osioon. Reilusta kaupasta kerrottiin, että Reilussa kaupassa taataan tuottajille pitkä kauppasuhde ja oikeudenmukainen hinta. Esite ei kertonut, kuinka monesta tuotteesta yritys maksaa oikeudenmukaisen hinnan.
Esitteen luettuani mietin sanoja reilu ja epäreilu sekä vastuullinen ja vastuuton. Muokkaako kulttuurimme kieltä vai kielemme kulttuuria? Tuleeko jostain epäreilu, kun toista markkinoidaan reiluna?
Björn Wahlroos, joka liiketoiminnasta jotain tietänee, on painottanut sitä, että yrityksellä ei ole moraalia, yritysten tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila joulun seutuun eläinten tehokasvatuksen raadollisuudesta nousseen kohun aikana antoi lausunnon, jossa hän peräsi eläinsuojelusäädökset täyttävälle tuotannolle parempaa korvausta kuin lakeja noudattamattomalle eläinten kohtelulle.
Muistan hyvin vanhan sanonnan: ”Liiketoiminta perustuu petokseen.” Ehkä näin ei kuitenkaan ole. Ehkä, jos ei yrityksillä, niin yritysjohtajilla voisi kuitenkin olla moraalia. Ehkä yrityskin voi eettisesti, ekologisesti ja kestävästi tuottaa, jos ei mahdollisimman paljon, niin riittävästi varallisuutta omistajilleen. Ehkä se voisi toimia moraalin ja reiluuden sallimissa rajoissa mahdollisimman tuottavasti – ehkä jopa edistää hyviä tapoja ja käytäntöjä.
Usein näkee ihmisten valikoivan tarkkaan halvinta säästääkseen joskus jopa vain senttejä tuotteessa, jonka saattaa heittää pian pois, koska halventuneet hinnat ovat monesti vieneet myös tavaroiden arvostuksen tai ainakin laadun. Paheksuttavaa!
Kuinka on päässyt käymään niin, että ihminen, joka ostaa tuotteen kaupan perusvalikoimasta, syyllistyy moraalittomuuteen, epäeettisyyteen, ryöstökalastukseen, eläinten kaltoin kohteluun, työläisten kurjuuden lisäämiseen, lapsityövoiman käyttöön, kestämättömien työolosuhteiden ylläpitämiseen, kestämättömän kehityksen kiihtymiseen, työn siirtämiseen omasta maasta kaukaisiin maihin, vaikka ostaa vain itselleen sukat?
Silmääni sattui kohta, jossa kerrotaan kalatuotteiden MSC-merkinnästä, joka takaa, että kala on pyydetty ekologisesti kestävästi, eli sen kanta on elinvoimainen eikä pyynti aiheuta ympäristöhaittoja. Kohtaan oli koukuksi nostettu vielä teksti: ”Tiesitkö, että HOK-Elannon valikoimista löytyy neljä MSC-merkittyä kalatuotetta.” Neljä!
Jatkoin lukemista reilun kaupan osioon. Reilusta kaupasta kerrottiin, että Reilussa kaupassa taataan tuottajille pitkä kauppasuhde ja oikeudenmukainen hinta. Esite ei kertonut, kuinka monesta tuotteesta yritys maksaa oikeudenmukaisen hinnan.
Esitteen luettuani mietin sanoja reilu ja epäreilu sekä vastuullinen ja vastuuton. Muokkaako kulttuurimme kieltä vai kielemme kulttuuria? Tuleeko jostain epäreilu, kun toista markkinoidaan reiluna?
Björn Wahlroos, joka liiketoiminnasta jotain tietänee, on painottanut sitä, että yrityksellä ei ole moraalia, yritysten tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila joulun seutuun eläinten tehokasvatuksen raadollisuudesta nousseen kohun aikana antoi lausunnon, jossa hän peräsi eläinsuojelusäädökset täyttävälle tuotannolle parempaa korvausta kuin lakeja noudattamattomalle eläinten kohtelulle.
Muistan hyvin vanhan sanonnan: ”Liiketoiminta perustuu petokseen.” Ehkä näin ei kuitenkaan ole. Ehkä, jos ei yrityksillä, niin yritysjohtajilla voisi kuitenkin olla moraalia. Ehkä yrityskin voi eettisesti, ekologisesti ja kestävästi tuottaa, jos ei mahdollisimman paljon, niin riittävästi varallisuutta omistajilleen. Ehkä se voisi toimia moraalin ja reiluuden sallimissa rajoissa mahdollisimman tuottavasti – ehkä jopa edistää hyviä tapoja ja käytäntöjä.
Usein näkee ihmisten valikoivan tarkkaan halvinta säästääkseen joskus jopa vain senttejä tuotteessa, jonka saattaa heittää pian pois, koska halventuneet hinnat ovat monesti vieneet myös tavaroiden arvostuksen tai ainakin laadun. Paheksuttavaa!
Kuinka on päässyt käymään niin, että ihminen, joka ostaa tuotteen kaupan perusvalikoimasta, syyllistyy moraalittomuuteen, epäeettisyyteen, ryöstökalastukseen, eläinten kaltoin kohteluun, työläisten kurjuuden lisäämiseen, lapsityövoiman käyttöön, kestämättömien työolosuhteiden ylläpitämiseen, kestämättömän kehityksen kiihtymiseen, työn siirtämiseen omasta maasta kaukaisiin maihin, vaikka ostaa vain itselleen sukat?
perjantai 8. tammikuuta 2010
Designatkaa mulle porkat!
Sain pari päivää sitten tiedotteen, jossa eräs muotialan yritys hehkutti valmistavansa tuotteensa suomalaisella designilla. En tiennytkään, että suunnittelu on nykyisin jo valmistustapa.
Sana design ei (vielä) ole suomea, vaan sille on vastine omassakin kielessämme: muotoilu, muotoilla; suunnittelu, suunnitella. Onneksi elämme globalisaation aikaa, joten kaikkea voi myydä hienona liittämällä siihen tuon kivoja vierasperäisiä kirjaimia sisältävän sanan. Designhotelli, designyliopisto, designpääkaupunki, designvessapaperi, designkävelysauvat, designvesipullo, designvalaisin.
Hätkähdän aina kun suomalainen suunnittelija esittäytyy designeriksi. Design on nimittäin oikeastaan ihan kaunis englannin kielen sana, mutta siitä on tullut suomen kielessä tarpeetonta verbaalista oksennusta. Jokaisen tuotteen on joku suunnitellut tai muotoillut. IBM:n näppäimistö on jonkun suunnittelema. Pöydällä lojuva mainoskynäkin on suunnittelun tulos. Mikä ero siis on suunnittelulla ja designilla? Tuleeko kynästä designkynä, jos sen on tuhertanut paperille Harri Koskinen? Muuttuuko muotoilu designiksi, kun muotoilijan taskussa on kandin tutkinto Taideteollisesta korkeakoulusta? Tai kun lopputulos on mahdollisimman epäkäytännöllinen tai kallis?
Koska vapaa-aikaani kuuluu erottamattomana osana maastohiihto, tuo maailman designpiirien ykköslaji, niin taidanpa soittaa Intersportiin ja kysyä, onko heillä designsuksia – ihan vain selvittääkseni heidän reaktionsa. Sauvat voisin designuttaa jollakulla vapaaehtoisella. Haluan niihin rivoja kuvia ja epäkäytännöllisiä yksityiskohtia. Maksan erittäin huonosti.
Sana design ei (vielä) ole suomea, vaan sille on vastine omassakin kielessämme: muotoilu, muotoilla; suunnittelu, suunnitella. Onneksi elämme globalisaation aikaa, joten kaikkea voi myydä hienona liittämällä siihen tuon kivoja vierasperäisiä kirjaimia sisältävän sanan. Designhotelli, designyliopisto, designpääkaupunki, designvessapaperi, designkävelysauvat, designvesipullo, designvalaisin.
Hätkähdän aina kun suomalainen suunnittelija esittäytyy designeriksi. Design on nimittäin oikeastaan ihan kaunis englannin kielen sana, mutta siitä on tullut suomen kielessä tarpeetonta verbaalista oksennusta. Jokaisen tuotteen on joku suunnitellut tai muotoillut. IBM:n näppäimistö on jonkun suunnittelema. Pöydällä lojuva mainoskynäkin on suunnittelun tulos. Mikä ero siis on suunnittelulla ja designilla? Tuleeko kynästä designkynä, jos sen on tuhertanut paperille Harri Koskinen? Muuttuuko muotoilu designiksi, kun muotoilijan taskussa on kandin tutkinto Taideteollisesta korkeakoulusta? Tai kun lopputulos on mahdollisimman epäkäytännöllinen tai kallis?
Koska vapaa-aikaani kuuluu erottamattomana osana maastohiihto, tuo maailman designpiirien ykköslaji, niin taidanpa soittaa Intersportiin ja kysyä, onko heillä designsuksia – ihan vain selvittääkseni heidän reaktionsa. Sauvat voisin designuttaa jollakulla vapaaehtoisella. Haluan niihin rivoja kuvia ja epäkäytännöllisiä yksityiskohtia. Maksan erittäin huonosti.
maanantai 21. joulukuuta 2009
Koulukiusaus – ruumiin vai hengen ravintoa
Suomessa on jo pitkään käyty tiivistä keskustelua lasten hyvinvoinnista kouluissa. Esiin on tullut räikeitäkin tapauksia, joissa oppilasta ovat muut oppilaat kiusanneet ja pahoinpidelleet. Myös työpaikoilla tapahtuva alistaminen on nostettu esiin, kun työssä jaksaminen on ainakin median mukaan yhä useammin heikkoa.
Vaikka yleisesti on tunnustettu, että koululaisten hyvinvointiin pitäisi panostaa, jatkavat valtaa pitävät leikkauksia, jotka kohdistuvat voimakkaasti myös lasten ja nuorten henkiseen terveyteen. Myös yritykset panostavat säästötoimissaan usein herkästi niihin asioihin, jotka heikentävät työssä jaksamista. Ehkä hyvinvointi ei meille suomalaisille kuitenkaan ole arvona yhtä merkittävä kuin tehokkuus ja raha?
Itse olen elänyt uskossa, että väkivalta on väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä, ja tapahtui se sitten koulussa, töissä tai grillin jonossa. Ei koulussa tai työpaikallakaan tapahtuva kiusaaminen ole ilmiönä uusi, nykyisin se vaan halutaan laittaa kokonaisuudessa samaan helpommin sallittavaan laariin. Siitä puhutaan vähätellen – kiusaamisena. Eihän väkivaltaa kokeneet puolisot ja lapset puhu koti- tai perhekiusaamisesta. Harvoin näkee myös lööppejä: ”mies kiusattiin grillin jonossa sairaalakuntoon”. Ehkä meille suomalaisille koti ja ruoka ovat työtä ja koulua tärkeämmät?
Asian vakavuutta nakertaa myös kieleemme soluttautuneet termit koulu- ja työpaikkakiusaus. Itselleni ainakin lomaan kohtaan koen suurempaa kiusausta kuin työtäni kohtaan. Toisaalta onhan myös Janssonin kiusaus, mutta vaikka kouluruokaa haukutaan, tuskin sen pitäisi kuitenkaan olla viimeinen kiusaus.
Vaikka yleisesti on tunnustettu, että koululaisten hyvinvointiin pitäisi panostaa, jatkavat valtaa pitävät leikkauksia, jotka kohdistuvat voimakkaasti myös lasten ja nuorten henkiseen terveyteen. Myös yritykset panostavat säästötoimissaan usein herkästi niihin asioihin, jotka heikentävät työssä jaksamista. Ehkä hyvinvointi ei meille suomalaisille kuitenkaan ole arvona yhtä merkittävä kuin tehokkuus ja raha?
Itse olen elänyt uskossa, että väkivalta on väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä, ja tapahtui se sitten koulussa, töissä tai grillin jonossa. Ei koulussa tai työpaikallakaan tapahtuva kiusaaminen ole ilmiönä uusi, nykyisin se vaan halutaan laittaa kokonaisuudessa samaan helpommin sallittavaan laariin. Siitä puhutaan vähätellen – kiusaamisena. Eihän väkivaltaa kokeneet puolisot ja lapset puhu koti- tai perhekiusaamisesta. Harvoin näkee myös lööppejä: ”mies kiusattiin grillin jonossa sairaalakuntoon”. Ehkä meille suomalaisille koti ja ruoka ovat työtä ja koulua tärkeämmät?
Asian vakavuutta nakertaa myös kieleemme soluttautuneet termit koulu- ja työpaikkakiusaus. Itselleni ainakin lomaan kohtaan koen suurempaa kiusausta kuin työtäni kohtaan. Toisaalta onhan myös Janssonin kiusaus, mutta vaikka kouluruokaa haukutaan, tuskin sen pitäisi kuitenkaan olla viimeinen kiusaus.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Tyhjää täynnä
Suomen kieli on perin jännittävä. Kun sanomme jonkin olevan tyhjää täynnä, se jokin on edelleen tyhjä – ainoastaan täydempi tyhjyydestä. Hämmentävää. Sanontaa käytetään, kun jokin asia on niin merkityksetön tai mitätön, ettei siinä ole kerta kaikkiaan mitään sisältöä. Samaa sarjaa on myös sanonta yhtä tyhjän kanssa.
Tyhjyys on muutenkin usein kovin negatiivista. Katse on tyhjä, tyhjyyteen voi kadota tai hukkua. Elämä voi olla tyhjä, ja tyhjän elämän kuviteltuja kriteereitä suomalaiset löytävät itsestään tutkimatta. Onneksi on jotain positiivistakin: tyhjentävä vastaus on yleensä positiivinen ilmaisu, ellei tilanne vaadi rönsyilevää small talk -keskustelua. Mutta sopiiko tyhjän puhuminen suomalaiselle?
Pää on tyhjä, menenpä täyttämään sen. Ehkä uusi ajatus nousee päähän (ellei huomattuaan sen tyhjäksi katoa tyhjyyteen). Alkoholin nauttimiseen viittaava sanonta on sinänsä ihan osuva – suomalaisella on usein eniten ajatuksia jaettavaksi pienessä sievässä.
Sanotaan, että mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta. Vähän on tyhjää parempi.
Tyhjyys on muutenkin usein kovin negatiivista. Katse on tyhjä, tyhjyyteen voi kadota tai hukkua. Elämä voi olla tyhjä, ja tyhjän elämän kuviteltuja kriteereitä suomalaiset löytävät itsestään tutkimatta. Onneksi on jotain positiivistakin: tyhjentävä vastaus on yleensä positiivinen ilmaisu, ellei tilanne vaadi rönsyilevää small talk -keskustelua. Mutta sopiiko tyhjän puhuminen suomalaiselle?
Pää on tyhjä, menenpä täyttämään sen. Ehkä uusi ajatus nousee päähän (ellei huomattuaan sen tyhjäksi katoa tyhjyyteen). Alkoholin nauttimiseen viittaava sanonta on sinänsä ihan osuva – suomalaisella on usein eniten ajatuksia jaettavaksi pienessä sievässä.
Sanotaan, että mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta. Vähän on tyhjää parempi.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Jokainen hablaa tyylillään
Usein, kun armaaseen suomeemme sekoittuu uusia lainasanoja, todetaan vain, että "kieli elää". Saman kuulee silloin, kun vanhoja hyviä sanoja äidytään käyttämään väärissä merkityksissä. – Kun kelistä tulee sää, kieli elää.
Joskus kuitenkin on oikeasti kyse siitä, että kieli surkastuu. Sanat, joiden merkitys katoaa, katoavat merkityksen myötä. Ilmaston lämpenemisen myötä kai suomen kielestäkin häviää moninaiset sanat kuvailemaan erialisia lumia. Monen eteläsuomalaisen kielestä nuo sanat ovat jo surkastuneet. Siksi kai helsinkiläisille niin usein ensilumi, tai ainakin ensiliukkaat, tulee yllätyksenä. – Kun kelistä tulee sää, kieli elää.
Vanhan kunnon sanonnan: "jokainen taaplaa tyylillään", on moni muuttanut muotoon: "jokainen taplaa tyylillään". Tämä key account managereiden ja controllereiden kansa on unohtanut, että taaplaaminen on tietynlaista puutavaran pinoamista. Ehkä tuokin sanonta istuisi nykysuomeen paremmin muodossa: "jokainen hablaa tyylillään". – Ainakin tiedettäisiin, mistä puhutaan!
Joskus kuitenkin on oikeasti kyse siitä, että kieli surkastuu. Sanat, joiden merkitys katoaa, katoavat merkityksen myötä. Ilmaston lämpenemisen myötä kai suomen kielestäkin häviää moninaiset sanat kuvailemaan erialisia lumia. Monen eteläsuomalaisen kielestä nuo sanat ovat jo surkastuneet. Siksi kai helsinkiläisille niin usein ensilumi, tai ainakin ensiliukkaat, tulee yllätyksenä. – Kun kelistä tulee sää, kieli elää.
Vanhan kunnon sanonnan: "jokainen taaplaa tyylillään", on moni muuttanut muotoon: "jokainen taplaa tyylillään". Tämä key account managereiden ja controllereiden kansa on unohtanut, että taaplaaminen on tietynlaista puutavaran pinoamista. Ehkä tuokin sanonta istuisi nykysuomeen paremmin muodossa: "jokainen hablaa tyylillään". – Ainakin tiedettäisiin, mistä puhutaan!
tiistai 22. syyskuuta 2009
Ei muuta etua kuin liite
Käsi sydämelle, keksittekö mitään surkeampaa kuin prepositiolla varustettu julkkis? Missi-Essi, BB-Henna, Sika-Harri, Maajussi-Teija, Idols-Ari... Näitä piisaa. He kuuluvat julkimoiden paarialuokkaan. Ovat niin vähäpätöisiä, että edes sukunimellä ei ole väliä. Kaikille on yhteistä se, että he ovat esiintyneet tv-ohjelmissa, joissa tähtiä ovat niin sanotut tavalliset ihmiset. Eli heissä ei olisi oikeastaan mitään kiinnostavaa ilman tosi-tv:tä. Mutta, kun määreen kerran saa, on siitä eroon pääseminen varmasti kovan työn takana, sillä sehän tarkoittaisi todellista mediakelpoisuutta ilman tosi-tv-kontekstia. – Kyllä helpompaa on unohtaa koko ihminen!
Entä sitten määreiden ansaitseminen? Tarvitseeko osallistua tv-ohjelmaan vai riittääkö muuten asiaton käytös? Minua kiinnostaisi tietää, käyttävätkö näitä etuliitteitä myös muut kuin media? Eli puhuvatko tavalliset ihmiset keskenään Missi-Essistä ja Sika-Harrista? Puhuvatko he siitä Audi-Eskosta? Ja, käytetäänkö niitä omistakin tutuista tyyliin naapurin rööki-Mauri?
Niin, ja mitä etuliitteelle tapahtuu, kun se yhdistetään turhenevaan julkkikseen? Joillakin ansioituneilla ihmisillä vaikuttaa olevan hurja tarve lyöttäytyä turhien julkkisten fiiniin kerhoon. Onhan Alexander Stubbkin hyvää vauhtia muuttumassa parodiaksi itsestään, vaikka Ministeri-Stubb osallistuu parhaillaan YK-viikolle. Kai kyseessä on kuitenkin vanha kunnon YK, eikä mikään muotiviikko?
Entä sitten määreiden ansaitseminen? Tarvitseeko osallistua tv-ohjelmaan vai riittääkö muuten asiaton käytös? Minua kiinnostaisi tietää, käyttävätkö näitä etuliitteitä myös muut kuin media? Eli puhuvatko tavalliset ihmiset keskenään Missi-Essistä ja Sika-Harrista? Puhuvatko he siitä Audi-Eskosta? Ja, käytetäänkö niitä omistakin tutuista tyyliin naapurin rööki-Mauri?
Niin, ja mitä etuliitteelle tapahtuu, kun se yhdistetään turhenevaan julkkikseen? Joillakin ansioituneilla ihmisillä vaikuttaa olevan hurja tarve lyöttäytyä turhien julkkisten fiiniin kerhoon. Onhan Alexander Stubbkin hyvää vauhtia muuttumassa parodiaksi itsestään, vaikka Ministeri-Stubb osallistuu parhaillaan YK-viikolle. Kai kyseessä on kuitenkin vanha kunnon YK, eikä mikään muotiviikko?
torstai 17. syyskuuta 2009
Kaikilla mausteilla
Joka ei ole grillillä syönyt, ei voi sanoa syöneensä. Tämä lienee liioittelua, mutta kyllä grillikioskiruoka kuuluu suomalaiseen kulttuuriin kuin sahti tai sauna.
Tässä taannoin nälkääni havahduin Helsingissä Oopperatalon ja Olympiastadionin välimaastossa - olin tulossa kulttuuritapahtumasta. Päätin ostaa grilliltä lihapiirakan "kahdella nakilla". Myyjä kysyi: "Kaikilla mausteilla?" Hövelillä tuulella kun olin, sanoin että totta kai. Oli kyllä ensimmäinen kerta, kun lihapiirakkaa söin jopa hapanimeläkastikkeella höystettynä. Uussuomalainen grillityöntekijä tuskin ymmärsi hämmästystäni.
Menin sitten Tampereelle Ilveksen peliä poikaporukalla katsomaan. Eihän se peli enää sama ollut, ilman Raipea ja edesmenneen Teivon Lihan pyöryköitä, mutta olut maistui, ja nälkähän siinä tuli. Takaisin kaupungille päästyä päädyimmekin grillille. Taas tilasin sen perinteisen pienen ja lämpöisen, lihapiirakan. Jälleen tuli puhe mausteista, mutta varovaisuus voitti, ja tarkensin kysymystä. Grillin rouva osoitti listaa, jossa oli valittavat mausteet. Otin sitten ihan vain "sinapilla ja ketsupilla".
Matkalla kotiin jäin miettimään, kummassako mahtaisikaan enemmän säväyttää, lihiksessä vai pitsassa, valittavat mausteet!
Tässä taannoin nälkääni havahduin Helsingissä Oopperatalon ja Olympiastadionin välimaastossa - olin tulossa kulttuuritapahtumasta. Päätin ostaa grilliltä lihapiirakan "kahdella nakilla". Myyjä kysyi: "Kaikilla mausteilla?" Hövelillä tuulella kun olin, sanoin että totta kai. Oli kyllä ensimmäinen kerta, kun lihapiirakkaa söin jopa hapanimeläkastikkeella höystettynä. Uussuomalainen grillityöntekijä tuskin ymmärsi hämmästystäni.
Menin sitten Tampereelle Ilveksen peliä poikaporukalla katsomaan. Eihän se peli enää sama ollut, ilman Raipea ja edesmenneen Teivon Lihan pyöryköitä, mutta olut maistui, ja nälkähän siinä tuli. Takaisin kaupungille päästyä päädyimmekin grillille. Taas tilasin sen perinteisen pienen ja lämpöisen, lihapiirakan. Jälleen tuli puhe mausteista, mutta varovaisuus voitti, ja tarkensin kysymystä. Grillin rouva osoitti listaa, jossa oli valittavat mausteet. Otin sitten ihan vain "sinapilla ja ketsupilla".
Matkalla kotiin jäin miettimään, kummassako mahtaisikaan enemmän säväyttää, lihiksessä vai pitsassa, valittavat mausteet!
tiistai 8. syyskuuta 2009
Kuratkaamme suomen kieltä
SK Ravintolat hakee tuoreimman City-lehden ilmoituksessaan promoottoria. Työnkuvasta ei saa oikeastaan selvää, ainoastaan sen, että hakijan pitää olla iloinen ja näyttävä persoona – eli henkilö, joka näyttää kaiken? Sitäkin kiinnostavampi on itse nimike: promoottori.
Nykysuomen sanakirja sanoo: 1. henkilö, joka promootiossa toimittaa vihkimisen. 2. vars. urh. manageri. Jälkimmäisestä minulle tulee heti mieleen nyrkkeilypromoottori Don King ja hänen kuontalonsa. Kieli kuitenkin elää, sillä nykyisin promootio käsitetään lähinnä myynninedistämisenä (engl. promotion), harvalle tulee sanasta ensisijaisesti akateemisia konnotaatioita.
Ammattinimikkeenä ravintolan promoottori suorastaan huutaa kahta sanaa: Big Brother! Jos esimerkiksi Johanna Tukiainen ei olisi eroottinen tanssija, hän saattaisi olla promoottori. Tai kenties artisti, sehän kattaa kaikki mahdolliset toimialat. Promoottorista saattaa olla muutamaa askelta lyhyempi matka nuorison toiveammattiin eli julkkikseksi. Luultavasti Sedulle siis satelee hakemuksia.
Mutta jos kerran promoottori promoaa, eikä suorita promootiota promovendille, niin kai kuraattorikin nykyisin kuraa? Alkaisivatko koululaiset voida paremmin? Tuskin kuraattorikaan sitten kouluissa toimisi vaan baareissa? Eli SK Ravintoloihin viihdykkeeksi mutapainia!
(lat. curare: huolehtia, hoitaa, vaalia)
Nykysuomen sanakirja sanoo: 1. henkilö, joka promootiossa toimittaa vihkimisen. 2. vars. urh. manageri. Jälkimmäisestä minulle tulee heti mieleen nyrkkeilypromoottori Don King ja hänen kuontalonsa. Kieli kuitenkin elää, sillä nykyisin promootio käsitetään lähinnä myynninedistämisenä (engl. promotion), harvalle tulee sanasta ensisijaisesti akateemisia konnotaatioita.
Ammattinimikkeenä ravintolan promoottori suorastaan huutaa kahta sanaa: Big Brother! Jos esimerkiksi Johanna Tukiainen ei olisi eroottinen tanssija, hän saattaisi olla promoottori. Tai kenties artisti, sehän kattaa kaikki mahdolliset toimialat. Promoottorista saattaa olla muutamaa askelta lyhyempi matka nuorison toiveammattiin eli julkkikseksi. Luultavasti Sedulle siis satelee hakemuksia.
Mutta jos kerran promoottori promoaa, eikä suorita promootiota promovendille, niin kai kuraattorikin nykyisin kuraa? Alkaisivatko koululaiset voida paremmin? Tuskin kuraattorikaan sitten kouluissa toimisi vaan baareissa? Eli SK Ravintoloihin viihdykkeeksi mutapainia!
(lat. curare: huolehtia, hoitaa, vaalia)
torstai 3. syyskuuta 2009
Mikä ei tapa, vahvistaa
Moni, varsinkin menestynyt ihminen tykkää pienten takaiskujen tultua tokaista: ”se, mikä ei tapa, vahvistaa.” Hyvältä eittämättä kuulostaa, mutta oma empiirinen tutkimukseni kertoo toista.
Reilut kymmenen vuotta sitten tulin baarista, ja suuntana oli koti. Kadun toisella puolella oli pariskunta, jota kolme nuorta miestä ahdisteli. Tyhminä miehinä menimme kaverini kanssa kahden apuun. Kuinkas sitten sattuikaan: toiselle seitsemän tikkiä päähän, ja minulta nilkka pakettiin. Edelleen jalka vihoittelee, mutta ei ole tullut vauhtia tai voimaa lainkaan lisää.
Vuosi pari tuon jälkeen sain pomoltani kuulla, että palvelujani ei enää kaivattaisi. Myönnän, että se tuntui silloin liki huojentavalta - oli näet pomomies sen verran hukassa projektissaan. Oli ukko oikein edellisviikolla lupaillut palkankorotusta ja bonuksiakin. Ei kyllä tuostakaan tullut lisää potkua, vaikka töihin nöyremmin nykyisin suhtaudunkin. En silti sen koomin ole esimiehen sanaan luottanut.
Jos ei voi miehen sanaan luottaa, ei voine naisenkaan. Oli meinaan nuorena miehenä muutama sellainen kokemus, että itketti ja kiukutti. Tyttö lähti joka tapauksessa. Siitäkään ei tullut lisää mielenlujuutta, mutta hieman opin itsekin valehtelemaan.
Yhtä kaikki, ei ole meikäläistä nuo läheltäpititilanteet vahvemmaksi tehneet, vaikka töitä edelleen teen, kahdella jalalla kävelen ja löytyi nainenkin, johon enimmäkseen luotan. Silti voisin väittää, että mikä ei tapa, rampauttaa.
Reilut kymmenen vuotta sitten tulin baarista, ja suuntana oli koti. Kadun toisella puolella oli pariskunta, jota kolme nuorta miestä ahdisteli. Tyhminä miehinä menimme kaverini kanssa kahden apuun. Kuinkas sitten sattuikaan: toiselle seitsemän tikkiä päähän, ja minulta nilkka pakettiin. Edelleen jalka vihoittelee, mutta ei ole tullut vauhtia tai voimaa lainkaan lisää.
Vuosi pari tuon jälkeen sain pomoltani kuulla, että palvelujani ei enää kaivattaisi. Myönnän, että se tuntui silloin liki huojentavalta - oli näet pomomies sen verran hukassa projektissaan. Oli ukko oikein edellisviikolla lupaillut palkankorotusta ja bonuksiakin. Ei kyllä tuostakaan tullut lisää potkua, vaikka töihin nöyremmin nykyisin suhtaudunkin. En silti sen koomin ole esimiehen sanaan luottanut.
Jos ei voi miehen sanaan luottaa, ei voine naisenkaan. Oli meinaan nuorena miehenä muutama sellainen kokemus, että itketti ja kiukutti. Tyttö lähti joka tapauksessa. Siitäkään ei tullut lisää mielenlujuutta, mutta hieman opin itsekin valehtelemaan.
Yhtä kaikki, ei ole meikäläistä nuo läheltäpititilanteet vahvemmaksi tehneet, vaikka töitä edelleen teen, kahdella jalalla kävelen ja löytyi nainenkin, johon enimmäkseen luotan. Silti voisin väittää, että mikä ei tapa, rampauttaa.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Monen megan mokkula
Milloin sinä kuulit ensimmäisen kerran sanan mokkula? Ja missä yhteydessä?
Mainostoimisto PHS keksi alkaa kutsua DNA:n 3G HSDPA -modeemia mokkulaksi. Yhtäkkiä netinkäyttö laiturilla maaten olikin superhelppoa ja -nopeaa, jos vain omisti mokkulan. Tai sitten ei. Pääset nettiin tuosta vain – jos asut kaupunkialueella. Kokeilepa Lapin retkeilylomalla tai Keski-Suomen haja-asutusalueilla. Kahden megabitin mokkula on haja-asutusseudulla vain kaukainen haave. Tosin voi kysyä, kuka tarvitsee nettiyhteyttä esimerkiksi retkeilylomallaan.
Mokkula on jännittävä sana. Minulla ei ole mitään käsitystä sen alkuperästä, mutta se kansantajuistaa hankalaa nettikieltä nerokkaasti. Koska se tavoittaa kansan syvät rivit (muistuttamalla ehkä perunasta?), sitä on helpompi markkinoida esimerkiksi Suodenniemellä. Onko siitä mainittavaa hyötyä Suodenniemellä? Todennäköisesti ei.
Elisa ja Saunalahti käyttävät muistitikkumaista nettitikkua, jota ei missään nimessä saa kutsua mokkulaksi. Se tuskin toimii yhtään paremmin – ja kaiken lisäksi kutsumanimi on tylsempi.
DNA jätti aikanaan patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen Mokkula-tavaramerkistä, mutta tämä katsoi mokkulan olevan yleisnimi. Jos se ei ole DNA:n keksimä kutsumanimi 3G HSDPA -modeemille, niin mille se on yleisnimi? Perunalle? Jatkojohdolle? Epämääräiselle kasalle? Saa valaista tietämätöntä. Nykysuomen sanakirja ei avaa tätä mysteeriä.
Mainostoimisto PHS keksi alkaa kutsua DNA:n 3G HSDPA -modeemia mokkulaksi. Yhtäkkiä netinkäyttö laiturilla maaten olikin superhelppoa ja -nopeaa, jos vain omisti mokkulan. Tai sitten ei. Pääset nettiin tuosta vain – jos asut kaupunkialueella. Kokeilepa Lapin retkeilylomalla tai Keski-Suomen haja-asutusalueilla. Kahden megabitin mokkula on haja-asutusseudulla vain kaukainen haave. Tosin voi kysyä, kuka tarvitsee nettiyhteyttä esimerkiksi retkeilylomallaan.
Mokkula on jännittävä sana. Minulla ei ole mitään käsitystä sen alkuperästä, mutta se kansantajuistaa hankalaa nettikieltä nerokkaasti. Koska se tavoittaa kansan syvät rivit (muistuttamalla ehkä perunasta?), sitä on helpompi markkinoida esimerkiksi Suodenniemellä. Onko siitä mainittavaa hyötyä Suodenniemellä? Todennäköisesti ei.
Elisa ja Saunalahti käyttävät muistitikkumaista nettitikkua, jota ei missään nimessä saa kutsua mokkulaksi. Se tuskin toimii yhtään paremmin – ja kaiken lisäksi kutsumanimi on tylsempi.
DNA jätti aikanaan patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen Mokkula-tavaramerkistä, mutta tämä katsoi mokkulan olevan yleisnimi. Jos se ei ole DNA:n keksimä kutsumanimi 3G HSDPA -modeemille, niin mille se on yleisnimi? Perunalle? Jatkojohdolle? Epämääräiselle kasalle? Saa valaista tietämätöntä. Nykysuomen sanakirja ei avaa tätä mysteeriä.
tiistai 25. elokuuta 2009
Joko vihdoinkin sisäistin ulkoistamisen
Suomessa ulkoistaminen on ollut trendikästä jo niin kauan, että kohta on pakko ulkoistaa myös kulutus, kun paha on työttömän kansan shoppailla, jollei ulkoisteta myös sosiaaliturvaa. Minulla on kuitenkin edelleen pieniä vaikeuksia sisäistää ulkoistamista.
Heinäkuussa uutisoitiin, kuinka Suomi ulkoistaa yhä enemmän rauhanturvaoperaatioiden huoltoa. Jo kotva sitten Puolustusvoimat ulkoisti huollon mm. ruotsalaisyrityksille. En silloinkaan ymmärtänyt, kuinka tällainen voi toimia. Toisaalta eihän ruotsalaisilla ole tapana paljon sotia, eivätkä he varmaan ainakaan suomalaisten kanssa rupeaisi sotimaan. Toisaalta, jos ruotsalaiset eivät lähetetä Suomen armeijalle kalsareita eikä näkkäreitä, voi sota loppua lyhyeen. Päästäisiin taas osaksi Ruotsi-Suomea - meinaan, on niiltä ennenkin turpiin tullut muussakin kuin jääkiekossa. Muut kuin suomalaiset tosin tunsivat tuon historiallisen valtion lähinnä Ruotsina. Vai oliko Venäjäkin vielä 1900-luvun alussa Venäjä-Suomi?
Kiukkuisen SDP:n mukaan nykyhallitus ulkoistaa ikävät päätökset kunnille. Taktiikkahan on vanha ja tuttu: onhan moni nuori mieskin ulkoistanut seurustelun lopettamispäätöksen sille kauniimmalle osapuolelle - muka heikommalle astialle. Aikansa kun käyttäytyy kurjasti, päästää toinen ennemmin tai myöhemmin menemään.
Yksilöt ulkoistaa. Yritykset ulkoistaa. Valtiovalta ulkoistaa. Ehkä seurakunnatkin voisivat ulkoistaa. Monet seurakuntien toiminnot eivät kuitenkaan ole kovin kannattavia. Pitää kohta nähdä Suomen Messut Osuuskuntakin aivan uudessa valossa.
Silti, on minulla edelleen vaikeuksia kaikennäköisen ulkoistamisen sisäistämisessä. Ehkä minun täytyisi ulkoistaa sisäistäminen. Saisin vihdoinkin jotain tehokkuutta siihenkin toimintoon!
Heinäkuussa uutisoitiin, kuinka Suomi ulkoistaa yhä enemmän rauhanturvaoperaatioiden huoltoa. Jo kotva sitten Puolustusvoimat ulkoisti huollon mm. ruotsalaisyrityksille. En silloinkaan ymmärtänyt, kuinka tällainen voi toimia. Toisaalta eihän ruotsalaisilla ole tapana paljon sotia, eivätkä he varmaan ainakaan suomalaisten kanssa rupeaisi sotimaan. Toisaalta, jos ruotsalaiset eivät lähetetä Suomen armeijalle kalsareita eikä näkkäreitä, voi sota loppua lyhyeen. Päästäisiin taas osaksi Ruotsi-Suomea - meinaan, on niiltä ennenkin turpiin tullut muussakin kuin jääkiekossa. Muut kuin suomalaiset tosin tunsivat tuon historiallisen valtion lähinnä Ruotsina. Vai oliko Venäjäkin vielä 1900-luvun alussa Venäjä-Suomi?
Kiukkuisen SDP:n mukaan nykyhallitus ulkoistaa ikävät päätökset kunnille. Taktiikkahan on vanha ja tuttu: onhan moni nuori mieskin ulkoistanut seurustelun lopettamispäätöksen sille kauniimmalle osapuolelle - muka heikommalle astialle. Aikansa kun käyttäytyy kurjasti, päästää toinen ennemmin tai myöhemmin menemään.
Yksilöt ulkoistaa. Yritykset ulkoistaa. Valtiovalta ulkoistaa. Ehkä seurakunnatkin voisivat ulkoistaa. Monet seurakuntien toiminnot eivät kuitenkaan ole kovin kannattavia. Pitää kohta nähdä Suomen Messut Osuuskuntakin aivan uudessa valossa.
Silti, on minulla edelleen vaikeuksia kaikennäköisen ulkoistamisen sisäistämisessä. Ehkä minun täytyisi ulkoistaa sisäistäminen. Saisin vihdoinkin jotain tehokkuutta siihenkin toimintoon!
tiistai 11. elokuuta 2009
Paas paaluttaen
Nyt kaikki paaluttamaan! Kauppalehti (11.8.2009) näyttää esimerkkiä.
"Perusliikenne, kuten kaukoreitit, pyörivät samalla intensiteetillä ympäri vuoden. Se on Finnairin perustyötä, jossa ei tarvita ulkopuolista työvoimaa", Timo Willberg paaluttaa. Willberg on Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja.
Paaluttaa on rakentamissanastoa. Nopealla netin selaamisella löytyy useampiakin teräspaalutusta tarjoavaa yritystä. Nähtävästi Willbergin sanoissa on voimaa ja hänen totuutensa ei pala tulessakaan. Perusliikenne on perustyötä, ilman ulkopuolista työvoimaa. Raakaa terästä. Seisoo omillaan tukevasti kuin paalu.
Mutta ehkei toimittaja tarkoittanutkaan sitä. Ehkä hän tarkoitti paaluttamisen urbaanimpaa tulkintaa. Urbaani sanakirja kuvailee paaluttaa-verbin näin: "Rakastella, käytetään yleensä miehisen mahtipontisen pumppausliikkeen korostamiseen."
Liikennelentäjäliiton puheenjohtajan ominaisuudessa ja vaikutusvallalla Willbergin ei välttämättä tarvitse korostaa miehistä mahtipontisuuttaan. Todennäköisesti testosteroni suorastaan huokuu hänestä – vaikuttuihan toimittajakin. Tai ehkä paaluttaa on yleisesti käytössä lentäjien ja lentoemäntien keskuudessa. "Mitäs jos mä vähän paaluttaisin?"
"Perusliikenne, kuten kaukoreitit, pyörivät samalla intensiteetillä ympäri vuoden. Se on Finnairin perustyötä, jossa ei tarvita ulkopuolista työvoimaa", Timo Willberg paaluttaa. Willberg on Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja.
Paaluttaa on rakentamissanastoa. Nopealla netin selaamisella löytyy useampiakin teräspaalutusta tarjoavaa yritystä. Nähtävästi Willbergin sanoissa on voimaa ja hänen totuutensa ei pala tulessakaan. Perusliikenne on perustyötä, ilman ulkopuolista työvoimaa. Raakaa terästä. Seisoo omillaan tukevasti kuin paalu.
Mutta ehkei toimittaja tarkoittanutkaan sitä. Ehkä hän tarkoitti paaluttamisen urbaanimpaa tulkintaa. Urbaani sanakirja kuvailee paaluttaa-verbin näin: "Rakastella, käytetään yleensä miehisen mahtipontisen pumppausliikkeen korostamiseen."
Liikennelentäjäliiton puheenjohtajan ominaisuudessa ja vaikutusvallalla Willbergin ei välttämättä tarvitse korostaa miehistä mahtipontisuuttaan. Todennäköisesti testosteroni suorastaan huokuu hänestä – vaikuttuihan toimittajakin. Tai ehkä paaluttaa on yleisesti käytössä lentäjien ja lentoemäntien keskuudessa. "Mitäs jos mä vähän paaluttaisin?"
maanantai 10. elokuuta 2009
Puhalletaan yhteen hiileen
Niin se on, että näinä aikoina on kuulemma hyvä puhaltaa yhteen hiileen, kun on lama ja kaikkea. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonenkin painotti Farmari-maatalousnäyttelyssä (Uusi Suomi, 2.8.2009), että "koko Suomen on puhallettava yhteen hiileen talouskurimuksen voittamiseksi".
Meillä töissäkin pitäisi pomon mukaan puhaltaa yhteen hiileen, kun vanhat asiakkaat lähtee hanakammin kuin uusia tulee tilalle. Nyt sitten panostetaan hullun lailla yhteen uuteen projektiin, vaikka vanhoissakin on ollut tekemistä– ja osa niistä on jopa tuottanut ihan kivasti.
Moni suurempikin yritysjohtaja on kehottanut työntekijäosapuolta talkoisiin, puhaltamaan yhteen hiileen. Peräävät joustoa voimassaoleviin työehtoihin, vaikka omat erorahat ja kannusteet pyritään pitämään sovituissa. Kai, kun kaikki puhaltaa yhteen hiileen, edes jonkun kädet lämpenee? – Kai se Korhonenkin haluaisi, että keskityttäisiin johonkin muuhun kuin vaalirahakohuun ja kalliisiin konkurssifirmojen kustantamiin kekkereihin.
Lehdistökin haikailee 90-luvun Nokian tapaista yhtä vientiveturia nostamaan Suomi lamasta. Yritysten innovaatioyliopistoa, johon voidaan kaikki munat laittaa . En silti ymmärrä, mitä tällä oikein haetaan? Juostaan kuin nappulaliigalaiset kaikki pallon perässä, ja unohdetaan omat paikat.– Puhallellaan siihen kuuluisaan yhteen hiileen. Olisiko jonkun kuitenkin syytä hakea jostain lisää puita?
Suomalainen peruskoulutus on ollut kansainvälinen menestystarina. Menestyksen takana on ollut tasaisuus. Näin toki huiput madaltuvat, mutta eipä ole niin syviä rotkojakaan. Toisaalta pysyäksemme nuotiometaforissa, eikös suuremman roihun saisi, jos heittelisi sylimäärin klapeja nuotioon?
Meillä töissäkin pitäisi pomon mukaan puhaltaa yhteen hiileen, kun vanhat asiakkaat lähtee hanakammin kuin uusia tulee tilalle. Nyt sitten panostetaan hullun lailla yhteen uuteen projektiin, vaikka vanhoissakin on ollut tekemistä– ja osa niistä on jopa tuottanut ihan kivasti.
Moni suurempikin yritysjohtaja on kehottanut työntekijäosapuolta talkoisiin, puhaltamaan yhteen hiileen. Peräävät joustoa voimassaoleviin työehtoihin, vaikka omat erorahat ja kannusteet pyritään pitämään sovituissa. Kai, kun kaikki puhaltaa yhteen hiileen, edes jonkun kädet lämpenee? – Kai se Korhonenkin haluaisi, että keskityttäisiin johonkin muuhun kuin vaalirahakohuun ja kalliisiin konkurssifirmojen kustantamiin kekkereihin.
Lehdistökin haikailee 90-luvun Nokian tapaista yhtä vientiveturia nostamaan Suomi lamasta. Yritysten innovaatioyliopistoa, johon voidaan kaikki munat laittaa . En silti ymmärrä, mitä tällä oikein haetaan? Juostaan kuin nappulaliigalaiset kaikki pallon perässä, ja unohdetaan omat paikat.– Puhallellaan siihen kuuluisaan yhteen hiileen. Olisiko jonkun kuitenkin syytä hakea jostain lisää puita?
Suomalainen peruskoulutus on ollut kansainvälinen menestystarina. Menestyksen takana on ollut tasaisuus. Näin toki huiput madaltuvat, mutta eipä ole niin syviä rotkojakaan. Toisaalta pysyäksemme nuotiometaforissa, eikös suuremman roihun saisi, jos heittelisi sylimäärin klapeja nuotioon?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
