Tyhjää täynnä

Suomen kieli on perin jännittävä. Kun sanomme jonkin olevan tyhjää täynnä, se jokin on edelleen tyhjä – ainoastaan täydempi tyhjyydestä. Hämmentävää. Sanontaa käytetään, kun jokin asia on niin merkityksetön tai mitätön, ettei siinä ole kerta kaikkiaan mitään sisältöä. Samaa sarjaa on myös sanonta yhtä tyhjän kanssa.

Tyhjyys on muutenkin usein kovin negatiivista. Katse on tyhjä, tyhjyyteen voi kadota tai hukkua. Elämä voi olla tyhjä, ja tyhjän elämän kuviteltuja kriteereitä suomalaiset löytävät itsestään tutkimatta. Onneksi on jotain positiivistakin: tyhjentävä vastaus on yleensä positiivinen ilmaisu, ellei tilanne vaadi rönsyilevää small talk -keskustelua. Mutta sopiiko tyhjän puhuminen suomalaiselle? 

Pää on tyhjä, menenpä täyttämään sen. Ehkä uusi ajatus nousee päähän (ellei huomattuaan sen tyhjäksi katoa tyhjyyteen). Alkoholin nauttimiseen viittaava sanonta on sinänsä ihan osuva – suomalaisella on usein eniten ajatuksia jaettavaksi pienessä sievässä.

Sanotaan, että mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta. Vähän on tyhjää parempi.

Jokainen hablaa tyylillään

Usein, kun armaaseen suomeemme sekoittuu uusia lainasanoja, todetaan vain, että "kieli elää". Saman kuulee silloin, kun vanhoja hyviä sanoja äidytään käyttämään väärissä merkityksissä. – Kun kelistä tulee sää, kieli elää.

Joskus kuitenkin on oikeasti kyse siitä, että kieli surkastuu. Sanat, joiden merkitys katoaa, katoavat merkityksen myötä. Ilmaston lämpenemisen myötä kai suomen kielestäkin häviää moninaiset sanat kuvailemaan erialisia lumia. Monen eteläsuomalaisen kielestä nuo sanat ovat jo surkastuneet. Siksi kai helsinkiläisille niin usein ensilumi, tai ainakin ensiliukkaat, tulee yllätyksenä. – Kun kelistä tulee sää, kieli elää.

Vanhan kunnon sanonnan: "jokainen taaplaa tyylillään", on moni muuttanut muotoon: "jokainen taplaa tyylillään". Tämä key account managereiden ja controllereiden kansa on unohtanut, että taaplaaminen on tietynlaista puutavaran pinoamista. Ehkä tuokin sanonta istuisi nykysuomeen paremmin muodossa: "jokainen hablaa tyylillään". – Ainakin tiedettäisiin, mistä puhutaan!

Kaikilla mausteilla

Joka ei ole grillillä syönyt, ei voi sanoa syöneensä. Tämä lienee liioittelua, mutta kyllä grillikioskiruoka kuuluu suomalaiseen kulttuuriin kuin sahti tai sauna.

Tässä taannoin nälkääni havahduin Helsingissä Oopperatalon ja Olympiastadionin välimaastossa - olin tulossa kulttuuritapahtumasta. Päätin ostaa grilliltä lihapiirakan "kahdella nakilla". Myyjä kysyi: "Kaikilla mausteilla?" Hövelillä tuulella kun olin, sanoin että totta kai. Oli kyllä ensimmäinen kerta, kun lihapiirakkaa söin jopa hapanimeläkastikkeella höystettynä. Uussuomalainen grillityöntekijä tuskin ymmärsi hämmästystäni.

Menin sitten Tampereelle Ilveksen peliä poikaporukalla katsomaan. Eihän se peli enää sama ollut, ilman Raipea ja edesmenneen Teivon Lihan pyöryköitä, mutta olut maistui, ja nälkähän siinä tuli. Takaisin kaupungille päästyä päädyimmekin grillille. Taas tilasin sen perinteisen pienen ja lämpöisen, lihapiirakan. Jälleen tuli puhe mausteista, mutta varovaisuus voitti, ja tarkensin kysymystä. Grillin rouva osoitti listaa, jossa oli valittavat mausteet. Otin sitten ihan vain "sinapilla ja ketsupilla".

Matkalla kotiin jäin miettimään, kummassako mahtaisikaan enemmän säväyttää, lihiksessä vai pitsassa, valittavat mausteet!

Mikä ei tapa, vahvistaa

Moni, varsinkin menestynyt ihminen tykkää pienten takaiskujen tultua tokaista: ”se, mikä ei tapa, vahvistaa.” Hyvältä eittämättä kuulostaa, mutta oma empiirinen tutkimukseni kertoo toista.

Reilut kymmenen vuotta sitten tulin baarista, ja suuntana oli koti. Kadun toisella puolella oli pariskunta, jota kolme nuorta miestä ahdisteli. Tyhminä miehinä menimme kaverini kanssa kahden apuun. Kuinkas sitten sattuikaan: toiselle seitsemän tikkiä päähän, ja minulta nilkka pakettiin. Edelleen jalka vihoittelee, mutta ei ole tullut vauhtia tai voimaa lainkaan lisää.

Vuosi pari tuon jälkeen sain pomoltani kuulla, että palvelujani ei enää kaivattaisi. Myönnän, että se tuntui silloin liki huojentavalta - oli näet pomomies sen verran hukassa projektissaan. Oli ukko oikein edellisviikolla lupaillut palkankorotusta ja bonuksiakin. Ei kyllä tuostakaan tullut lisää potkua, vaikka töihin nöyremmin nykyisin suhtaudunkin. En silti sen koomin ole esimiehen sanaan luottanut.

Jos ei voi miehen sanaan luottaa, ei voine naisenkaan. Oli meinaan nuorena miehenä muutama sellainen kokemus, että itketti ja kiukutti. Tyttö lähti joka tapauksessa. Siitäkään ei tullut lisää mielenlujuutta, mutta hieman opin itsekin valehtelemaan.

Yhtä kaikki, ei ole meikäläistä nuo läheltäpititilanteet vahvemmaksi tehneet, vaikka töitä edelleen teen, kahdella jalalla kävelen ja löytyi nainenkin, johon enimmäkseen luotan. Silti voisin väittää, että mikä ei tapa, rampauttaa.

Puhalletaan yhteen hiileen

Niin se on, että näinä aikoina on kuulemma hyvä puhaltaa yhteen hiileen, kun on lama ja kaikkea. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonenkin painotti Farmari-maatalousnäyttelyssä (Uusi Suomi, 2.8.2009), että "koko Suomen on puhallettava yhteen hiileen talouskurimuksen voittamiseksi".

Meillä töissäkin pitäisi pomon mukaan puhaltaa yhteen hiileen, kun vanhat asiakkaat lähtee hanakammin kuin uusia tulee tilalle. Nyt sitten panostetaan hullun lailla yhteen uuteen projektiin, vaikka vanhoissakin on ollut tekemistä– ja osa niistä on jopa tuottanut ihan kivasti.

Moni suurempikin yritysjohtaja on kehottanut työntekijäosapuolta talkoisiin, puhaltamaan yhteen hiileen. Peräävät joustoa voimassaoleviin työehtoihin, vaikka omat erorahat ja kannusteet pyritään pitämään sovituissa. Kai, kun kaikki puhaltaa yhteen hiileen, edes jonkun kädet lämpenee? – Kai se Korhonenkin haluaisi, että keskityttäisiin johonkin muuhun kuin vaalirahakohuun ja kalliisiin konkurssifirmojen kustantamiin kekkereihin.

Lehdistökin haikailee 90-luvun Nokian tapaista yhtä vientiveturia nostamaan Suomi lamasta. Yritysten innovaatioyliopistoa, johon voidaan kaikki munat laittaa . En silti ymmärrä, mitä tällä oikein haetaan? Juostaan kuin nappulaliigalaiset kaikki pallon perässä, ja unohdetaan omat paikat.– Puhallellaan siihen kuuluisaan yhteen hiileen. Olisiko jonkun kuitenkin syytä hakea jostain lisää puita?

Suomalainen peruskoulutus on ollut kansainvälinen menestystarina. Menestyksen takana on ollut tasaisuus. Näin toki huiput madaltuvat, mutta eipä ole niin syviä rotkojakaan. Toisaalta pysyäksemme nuotiometaforissa, eikös suuremman roihun saisi, jos heittelisi sylimäärin klapeja nuotioon?