Suomessa on jo pitkään käyty tiivistä keskustelua lasten hyvinvoinnista kouluissa. Esiin on tullut räikeitäkin tapauksia, joissa oppilasta ovat muut oppilaat kiusanneet ja pahoinpidelleet. Myös työpaikoilla tapahtuva alistaminen on nostettu esiin, kun työssä jaksaminen on ainakin median mukaan yhä useammin heikkoa.
Vaikka yleisesti on tunnustettu, että koululaisten hyvinvointiin pitäisi panostaa, jatkavat valtaa pitävät leikkauksia, jotka kohdistuvat voimakkaasti myös lasten ja nuorten henkiseen terveyteen. Myös yritykset panostavat säästötoimissaan usein herkästi niihin asioihin, jotka heikentävät työssä jaksamista. Ehkä hyvinvointi ei meille suomalaisille kuitenkaan ole arvona yhtä merkittävä kuin tehokkuus ja raha?
Itse olen elänyt uskossa, että väkivalta on väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä, ja tapahtui se sitten koulussa, töissä tai grillin jonossa. Ei koulussa tai työpaikallakaan tapahtuva kiusaaminen ole ilmiönä uusi, nykyisin se vaan halutaan laittaa kokonaisuudessa samaan helpommin sallittavaan laariin. Siitä puhutaan vähätellen – kiusaamisena. Eihän väkivaltaa kokeneet puolisot ja lapset puhu koti- tai perhekiusaamisesta. Harvoin näkee myös lööppejä: ”mies kiusattiin grillin jonossa sairaalakuntoon”. Ehkä meille suomalaisille koti ja ruoka ovat työtä ja koulua tärkeämmät?
Asian vakavuutta nakertaa myös kieleemme soluttautuneet termit koulu- ja työpaikkakiusaus. Itselleni ainakin lomaan kohtaan koen suurempaa kiusausta kuin työtäni kohtaan. Toisaalta onhan myös Janssonin kiusaus, mutta vaikka kouluruokaa haukutaan, tuskin sen pitäisi kuitenkaan olla viimeinen kiusaus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti