Mikä ei tapa, vahvistaa

Moni, varsinkin menestynyt ihminen tykkää pienten takaiskujen tultua tokaista: ”se, mikä ei tapa, vahvistaa.” Hyvältä eittämättä kuulostaa, mutta oma empiirinen tutkimukseni kertoo toista.

Reilut kymmenen vuotta sitten tulin baarista, ja suuntana oli koti. Kadun toisella puolella oli pariskunta, jota kolme nuorta miestä ahdisteli. Tyhminä miehinä menimme kaverini kanssa kahden apuun. Kuinkas sitten sattuikaan: toiselle seitsemän tikkiä päähän, ja minulta nilkka pakettiin. Edelleen jalka vihoittelee, mutta ei ole tullut vauhtia tai voimaa lainkaan lisää.

Vuosi pari tuon jälkeen sain pomoltani kuulla, että palvelujani ei enää kaivattaisi. Myönnän, että se tuntui silloin liki huojentavalta - oli näet pomomies sen verran hukassa projektissaan. Oli ukko oikein edellisviikolla lupaillut palkankorotusta ja bonuksiakin. Ei kyllä tuostakaan tullut lisää potkua, vaikka töihin nöyremmin nykyisin suhtaudunkin. En silti sen koomin ole esimiehen sanaan luottanut.

Jos ei voi miehen sanaan luottaa, ei voine naisenkaan. Oli meinaan nuorena miehenä muutama sellainen kokemus, että itketti ja kiukutti. Tyttö lähti joka tapauksessa. Siitäkään ei tullut lisää mielenlujuutta, mutta hieman opin itsekin valehtelemaan.

Yhtä kaikki, ei ole meikäläistä nuo läheltäpititilanteet vahvemmaksi tehneet, vaikka töitä edelleen teen, kahdella jalalla kävelen ja löytyi nainenkin, johon enimmäkseen luotan. Silti voisin väittää, että mikä ei tapa, rampauttaa.