Koulukiusaus – ruumiin vai hengen ravintoa

Suomessa on jo pitkään käyty tiivistä keskustelua lasten hyvinvoinnista kouluissa. Esiin on tullut räikeitäkin tapauksia, joissa oppilasta ovat muut oppilaat kiusanneet ja pahoinpidelleet. Myös työpaikoilla tapahtuva alistaminen on nostettu esiin, kun työssä jaksaminen on ainakin median mukaan yhä useammin heikkoa.

Vaikka yleisesti on tunnustettu, että koululaisten hyvinvointiin pitäisi panostaa, jatkavat valtaa pitävät leikkauksia, jotka kohdistuvat voimakkaasti myös lasten ja nuorten henkiseen terveyteen. Myös yritykset panostavat säästötoimissaan usein herkästi niihin asioihin, jotka heikentävät työssä jaksamista. Ehkä hyvinvointi ei meille suomalaisille kuitenkaan ole arvona yhtä merkittävä kuin tehokkuus ja raha?

Itse olen elänyt uskossa, että väkivalta on väkivaltaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä, ja tapahtui se sitten koulussa, töissä tai grillin jonossa. Ei koulussa tai työpaikallakaan tapahtuva kiusaaminen ole ilmiönä uusi, nykyisin se vaan halutaan laittaa kokonaisuudessa samaan helpommin sallittavaan laariin. Siitä puhutaan vähätellen – kiusaamisena. Eihän väkivaltaa kokeneet puolisot ja lapset puhu koti- tai perhekiusaamisesta. Harvoin näkee myös lööppejä: ”mies kiusattiin grillin jonossa sairaalakuntoon”. Ehkä meille suomalaisille koti ja ruoka ovat työtä ja koulua tärkeämmät?

Asian vakavuutta nakertaa myös kieleemme soluttautuneet termit koulu- ja työpaikkakiusaus. Itselleni ainakin lomaan kohtaan koen suurempaa kiusausta kuin työtäni kohtaan. Toisaalta onhan myös Janssonin kiusaus, mutta vaikka kouluruokaa haukutaan, tuskin sen pitäisi kuitenkaan olla viimeinen kiusaus.

Tyhjää täynnä

Suomen kieli on perin jännittävä. Kun sanomme jonkin olevan tyhjää täynnä, se jokin on edelleen tyhjä – ainoastaan täydempi tyhjyydestä. Hämmentävää. Sanontaa käytetään, kun jokin asia on niin merkityksetön tai mitätön, ettei siinä ole kerta kaikkiaan mitään sisältöä. Samaa sarjaa on myös sanonta yhtä tyhjän kanssa.

Tyhjyys on muutenkin usein kovin negatiivista. Katse on tyhjä, tyhjyyteen voi kadota tai hukkua. Elämä voi olla tyhjä, ja tyhjän elämän kuviteltuja kriteereitä suomalaiset löytävät itsestään tutkimatta. Onneksi on jotain positiivistakin: tyhjentävä vastaus on yleensä positiivinen ilmaisu, ellei tilanne vaadi rönsyilevää small talk -keskustelua. Mutta sopiiko tyhjän puhuminen suomalaiselle? 

Pää on tyhjä, menenpä täyttämään sen. Ehkä uusi ajatus nousee päähän (ellei huomattuaan sen tyhjäksi katoa tyhjyyteen). Alkoholin nauttimiseen viittaava sanonta on sinänsä ihan osuva – suomalaisella on usein eniten ajatuksia jaettavaksi pienessä sievässä.

Sanotaan, että mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta. Vähän on tyhjää parempi.

Jokainen hablaa tyylillään

Usein, kun armaaseen suomeemme sekoittuu uusia lainasanoja, todetaan vain, että "kieli elää". Saman kuulee silloin, kun vanhoja hyviä sanoja äidytään käyttämään väärissä merkityksissä. – Kun kelistä tulee sää, kieli elää.

Joskus kuitenkin on oikeasti kyse siitä, että kieli surkastuu. Sanat, joiden merkitys katoaa, katoavat merkityksen myötä. Ilmaston lämpenemisen myötä kai suomen kielestäkin häviää moninaiset sanat kuvailemaan erialisia lumia. Monen eteläsuomalaisen kielestä nuo sanat ovat jo surkastuneet. Siksi kai helsinkiläisille niin usein ensilumi, tai ainakin ensiliukkaat, tulee yllätyksenä. – Kun kelistä tulee sää, kieli elää.

Vanhan kunnon sanonnan: "jokainen taaplaa tyylillään", on moni muuttanut muotoon: "jokainen taplaa tyylillään". Tämä key account managereiden ja controllereiden kansa on unohtanut, että taaplaaminen on tietynlaista puutavaran pinoamista. Ehkä tuokin sanonta istuisi nykysuomeen paremmin muodossa: "jokainen hablaa tyylillään". – Ainakin tiedettäisiin, mistä puhutaan!

Ei muuta etua kuin liite

Käsi sydämelle, keksittekö mitään surkeampaa kuin prepositiolla varustettu julkkis? Missi-Essi, BB-Henna, Sika-Harri, Maajussi-Teija, Idols-Ari... Näitä piisaa. He kuuluvat julkimoiden paarialuokkaan. Ovat niin vähäpätöisiä, että edes sukunimellä ei ole väliä. Kaikille on yhteistä se, että he ovat esiintyneet tv-ohjelmissa, joissa tähtiä ovat niin sanotut tavalliset ihmiset. Eli heissä ei olisi oikeastaan mitään kiinnostavaa ilman tosi-tv:tä. Mutta, kun määreen kerran saa, on siitä eroon pääseminen varmasti kovan työn takana, sillä sehän tarkoittaisi todellista mediakelpoisuutta ilman tosi-tv-kontekstia. – Kyllä helpompaa on unohtaa koko ihminen!

Entä sitten määreiden ansaitseminen? Tarvitseeko osallistua tv-ohjelmaan vai riittääkö muuten asiaton käytös? Minua kiinnostaisi tietää, käyttävätkö näitä etuliitteitä myös muut kuin media? Eli puhuvatko tavalliset ihmiset keskenään Missi-Essistä ja Sika-Harrista? Puhuvatko he siitä Audi-Eskosta? Ja, käytetäänkö niitä omistakin tutuista tyyliin naapurin rööki-Mauri?

Niin, ja mitä etuliitteelle tapahtuu, kun se yhdistetään turhenevaan julkkikseen? Joillakin ansioituneilla ihmisillä vaikuttaa olevan hurja tarve lyöttäytyä turhien julkkisten fiiniin kerhoon. Onhan Alexander Stubbkin hyvää vauhtia muuttumassa parodiaksi itsestään, vaikka Ministeri-Stubb osallistuu parhaillaan YK-viikolle. Kai kyseessä on kuitenkin vanha kunnon YK, eikä mikään muotiviikko?

Kaikilla mausteilla

Joka ei ole grillillä syönyt, ei voi sanoa syöneensä. Tämä lienee liioittelua, mutta kyllä grillikioskiruoka kuuluu suomalaiseen kulttuuriin kuin sahti tai sauna.

Tässä taannoin nälkääni havahduin Helsingissä Oopperatalon ja Olympiastadionin välimaastossa - olin tulossa kulttuuritapahtumasta. Päätin ostaa grilliltä lihapiirakan "kahdella nakilla". Myyjä kysyi: "Kaikilla mausteilla?" Hövelillä tuulella kun olin, sanoin että totta kai. Oli kyllä ensimmäinen kerta, kun lihapiirakkaa söin jopa hapanimeläkastikkeella höystettynä. Uussuomalainen grillityöntekijä tuskin ymmärsi hämmästystäni.

Menin sitten Tampereelle Ilveksen peliä poikaporukalla katsomaan. Eihän se peli enää sama ollut, ilman Raipea ja edesmenneen Teivon Lihan pyöryköitä, mutta olut maistui, ja nälkähän siinä tuli. Takaisin kaupungille päästyä päädyimmekin grillille. Taas tilasin sen perinteisen pienen ja lämpöisen, lihapiirakan. Jälleen tuli puhe mausteista, mutta varovaisuus voitti, ja tarkensin kysymystä. Grillin rouva osoitti listaa, jossa oli valittavat mausteet. Otin sitten ihan vain "sinapilla ja ketsupilla".

Matkalla kotiin jäin miettimään, kummassako mahtaisikaan enemmän säväyttää, lihiksessä vai pitsassa, valittavat mausteet!

Kuratkaamme suomen kieltä

SK Ravintolat hakee tuoreimman City-lehden ilmoituksessaan promoottoria. Työnkuvasta ei saa oikeastaan selvää, ainoastaan sen, että hakijan pitää olla iloinen ja näyttävä persoona – eli henkilö, joka näyttää kaiken? Sitäkin kiinnostavampi on itse nimike: promoottori.

Nykysuomen sanakirja sanoo: 1. henkilö, joka promootiossa toimittaa vihkimisen. 2. vars. urh. manageri. Jälkimmäisestä minulle tulee heti mieleen nyrkkeilypromoottori Don King ja hänen kuontalonsa. Kieli kuitenkin elää, sillä nykyisin promootio käsitetään lähinnä myynninedistämisenä (engl. promotion), harvalle tulee sanasta ensisijaisesti akateemisia konnotaatioita.

Ammattinimikkeenä ravintolan promoottori suorastaan huutaa kahta sanaa: Big Brother! Jos esimerkiksi Johanna Tukiainen ei olisi eroottinen tanssija, hän saattaisi olla promoottori. Tai kenties artisti, sehän kattaa kaikki mahdolliset toimialat. Promoottorista saattaa olla muutamaa askelta lyhyempi matka nuorison toiveammattiin eli julkkikseksi. Luultavasti Sedulle siis satelee hakemuksia.

Mutta jos kerran promoottori promoaa, eikä suorita promootiota promovendille, niin kai kuraattorikin nykyisin kuraa? Alkaisivatko koululaiset voida paremmin? Tuskin kuraattorikaan sitten kouluissa toimisi vaan baareissa? Eli SK Ravintoloihin viihdykkeeksi mutapainia!

(lat. curare: huolehtia, hoitaa, vaalia)

Mikä ei tapa, vahvistaa

Moni, varsinkin menestynyt ihminen tykkää pienten takaiskujen tultua tokaista: ”se, mikä ei tapa, vahvistaa.” Hyvältä eittämättä kuulostaa, mutta oma empiirinen tutkimukseni kertoo toista.

Reilut kymmenen vuotta sitten tulin baarista, ja suuntana oli koti. Kadun toisella puolella oli pariskunta, jota kolme nuorta miestä ahdisteli. Tyhminä miehinä menimme kaverini kanssa kahden apuun. Kuinkas sitten sattuikaan: toiselle seitsemän tikkiä päähän, ja minulta nilkka pakettiin. Edelleen jalka vihoittelee, mutta ei ole tullut vauhtia tai voimaa lainkaan lisää.

Vuosi pari tuon jälkeen sain pomoltani kuulla, että palvelujani ei enää kaivattaisi. Myönnän, että se tuntui silloin liki huojentavalta - oli näet pomomies sen verran hukassa projektissaan. Oli ukko oikein edellisviikolla lupaillut palkankorotusta ja bonuksiakin. Ei kyllä tuostakaan tullut lisää potkua, vaikka töihin nöyremmin nykyisin suhtaudunkin. En silti sen koomin ole esimiehen sanaan luottanut.

Jos ei voi miehen sanaan luottaa, ei voine naisenkaan. Oli meinaan nuorena miehenä muutama sellainen kokemus, että itketti ja kiukutti. Tyttö lähti joka tapauksessa. Siitäkään ei tullut lisää mielenlujuutta, mutta hieman opin itsekin valehtelemaan.

Yhtä kaikki, ei ole meikäläistä nuo läheltäpititilanteet vahvemmaksi tehneet, vaikka töitä edelleen teen, kahdella jalalla kävelen ja löytyi nainenkin, johon enimmäkseen luotan. Silti voisin väittää, että mikä ei tapa, rampauttaa.

Monen megan mokkula

Milloin sinä kuulit ensimmäisen kerran sanan mokkula? Ja missä yhteydessä?

Mainostoimisto PHS keksi alkaa kutsua DNA:n 3G HSDPA -modeemia mokkulaksi. Yhtäkkiä netinkäyttö laiturilla maaten olikin superhelppoa ja -nopeaa, jos vain omisti mokkulan. Tai sitten ei. Pääset nettiin tuosta vain – jos asut kaupunkialueella. Kokeilepa Lapin retkeilylomalla tai Keski-Suomen haja-asutusalueilla. Kahden megabitin mokkula on haja-asutusseudulla vain kaukainen haave. Tosin voi kysyä, kuka tarvitsee nettiyhteyttä esimerkiksi retkeilylomallaan.

Mokkula on jännittävä sana. Minulla ei ole mitään käsitystä sen alkuperästä, mutta se kansantajuistaa hankalaa nettikieltä nerokkaasti. Koska se tavoittaa kansan syvät rivit (muistuttamalla ehkä perunasta?), sitä on helpompi markkinoida esimerkiksi Suodenniemellä. Onko siitä mainittavaa hyötyä Suodenniemellä? Todennäköisesti ei.

Elisa ja Saunalahti käyttävät muistitikkumaista nettitikkua, jota ei missään nimessä saa kutsua mokkulaksi. Se tuskin toimii yhtään paremmin – ja kaiken lisäksi kutsumanimi on tylsempi.

DNA jätti aikanaan patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen Mokkula-tavaramerkistä, mutta tämä katsoi mokkulan olevan yleisnimi. Jos se ei ole DNA:n keksimä kutsumanimi 3G HSDPA -modeemille, niin mille se on yleisnimi? Perunalle? Jatkojohdolle? Epämääräiselle kasalle? Saa valaista tietämätöntä. Nykysuomen sanakirja ei avaa tätä mysteeriä.

Joko vihdoinkin sisäistin ulkoistamisen

Suomessa ulkoistaminen on ollut trendikästä jo niin kauan, että kohta on pakko ulkoistaa myös kulutus, kun paha on työttömän kansan shoppailla, jollei ulkoisteta myös sosiaaliturvaa. Minulla on kuitenkin edelleen pieniä vaikeuksia sisäistää ulkoistamista.

Heinäkuussa uutisoitiin, kuinka Suomi ulkoistaa yhä enemmän rauhanturvaoperaatioiden huoltoa. Jo kotva sitten Puolustusvoimat ulkoisti huollon mm. ruotsalaisyrityksille. En silloinkaan ymmärtänyt, kuinka tällainen voi toimia. Toisaalta eihän ruotsalaisilla ole tapana paljon sotia, eivätkä he varmaan ainakaan suomalaisten kanssa rupeaisi sotimaan. Toisaalta, jos ruotsalaiset eivät lähetetä Suomen armeijalle kalsareita eikä näkkäreitä, voi sota loppua lyhyeen. Päästäisiin taas osaksi Ruotsi-Suomea - meinaan, on niiltä ennenkin turpiin tullut muussakin kuin jääkiekossa. Muut kuin suomalaiset tosin tunsivat tuon historiallisen valtion lähinnä Ruotsina. Vai oliko Venäjäkin vielä 1900-luvun alussa Venäjä-Suomi?

Kiukkuisen SDP:n mukaan nykyhallitus ulkoistaa ikävät päätökset kunnille. Taktiikkahan on vanha ja tuttu: onhan moni nuori mieskin ulkoistanut seurustelun lopettamispäätöksen sille kauniimmalle osapuolelle - muka heikommalle astialle. Aikansa kun käyttäytyy kurjasti, päästää toinen ennemmin tai myöhemmin menemään.

Yksilöt ulkoistaa. Yritykset ulkoistaa. Valtiovalta ulkoistaa. Ehkä seurakunnatkin voisivat ulkoistaa. Monet seurakuntien toiminnot eivät kuitenkaan ole kovin kannattavia. Pitää kohta nähdä Suomen Messut Osuuskuntakin aivan uudessa valossa.

Silti, on minulla edelleen vaikeuksia kaikennäköisen ulkoistamisen sisäistämisessä. Ehkä minun täytyisi ulkoistaa sisäistäminen. Saisin vihdoinkin jotain tehokkuutta siihenkin toimintoon!

Paas paaluttaen

Nyt kaikki paaluttamaan! Kauppalehti (11.8.2009) näyttää esimerkkiä.

"Perusliikenne, kuten kaukoreitit, pyörivät samalla intensiteetillä ympäri vuoden. Se on Finnairin perustyötä, jossa ei tarvita ulkopuolista työvoimaa", Timo Willberg paaluttaa. Willberg on Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja.

Paaluttaa on rakentamissanastoa. Nopealla netin selaamisella löytyy useampiakin teräspaalutusta tarjoavaa yritystä. Nähtävästi Willbergin sanoissa on voimaa ja hänen totuutensa ei pala tulessakaan. Perusliikenne on perustyötä, ilman ulkopuolista työvoimaa. Raakaa terästä. Seisoo omillaan tukevasti kuin paalu.

Mutta ehkei toimittaja tarkoittanutkaan sitä. Ehkä hän tarkoitti paaluttamisen urbaanimpaa tulkintaa. Urbaani sanakirja kuvailee paaluttaa-verbin näin: "Rakastella, käytetään yleensä miehisen mahtipontisen pumppausliikkeen korostamiseen."

Liikennelentäjäliiton puheenjohtajan ominaisuudessa ja vaikutusvallalla Willbergin ei välttämättä tarvitse korostaa miehistä mahtipontisuuttaan. Todennäköisesti testosteroni suorastaan huokuu hänestä – vaikuttuihan toimittajakin. Tai ehkä paaluttaa on yleisesti käytössä lentäjien ja lentoemäntien keskuudessa. "Mitäs jos mä vähän paaluttaisin?"

Puhalletaan yhteen hiileen

Niin se on, että näinä aikoina on kuulemma hyvä puhaltaa yhteen hiileen, kun on lama ja kaikkea. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonenkin painotti Farmari-maatalousnäyttelyssä (Uusi Suomi, 2.8.2009), että "koko Suomen on puhallettava yhteen hiileen talouskurimuksen voittamiseksi".

Meillä töissäkin pitäisi pomon mukaan puhaltaa yhteen hiileen, kun vanhat asiakkaat lähtee hanakammin kuin uusia tulee tilalle. Nyt sitten panostetaan hullun lailla yhteen uuteen projektiin, vaikka vanhoissakin on ollut tekemistä– ja osa niistä on jopa tuottanut ihan kivasti.

Moni suurempikin yritysjohtaja on kehottanut työntekijäosapuolta talkoisiin, puhaltamaan yhteen hiileen. Peräävät joustoa voimassaoleviin työehtoihin, vaikka omat erorahat ja kannusteet pyritään pitämään sovituissa. Kai, kun kaikki puhaltaa yhteen hiileen, edes jonkun kädet lämpenee? – Kai se Korhonenkin haluaisi, että keskityttäisiin johonkin muuhun kuin vaalirahakohuun ja kalliisiin konkurssifirmojen kustantamiin kekkereihin.

Lehdistökin haikailee 90-luvun Nokian tapaista yhtä vientiveturia nostamaan Suomi lamasta. Yritysten innovaatioyliopistoa, johon voidaan kaikki munat laittaa . En silti ymmärrä, mitä tällä oikein haetaan? Juostaan kuin nappulaliigalaiset kaikki pallon perässä, ja unohdetaan omat paikat.– Puhallellaan siihen kuuluisaan yhteen hiileen. Olisiko jonkun kuitenkin syytä hakea jostain lisää puita?

Suomalainen peruskoulutus on ollut kansainvälinen menestystarina. Menestyksen takana on ollut tasaisuus. Näin toki huiput madaltuvat, mutta eipä ole niin syviä rotkojakaan. Toisaalta pysyäksemme nuotiometaforissa, eikös suuremman roihun saisi, jos heittelisi sylimäärin klapeja nuotioon?